Vilu mulle virttä virkkoi, sae saatteli runoja. Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat. Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia.
Ne minä kerälle käärin, sovittelin sommelolle. Kerän pistin kelkkahani, sommelon rekoseheni; ve’in kelkalla kotihin, rekosella riihen luoksi; panin aitan parven päähän vaskisehen vakkasehen.
Viikon on virteni vilussa, kauan kaihossa sijaisnut. Veänkö vilusta virret, lapan laulut pakkasesta, tuon tupahan vakkaseni, rasian rahin nenähän, alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen, aukaisen sanaisen arkun, virsilippahan viritän, kerittelen pään kerältä, suorin solmun sommelolta?
